Etusivu > Kenttäkeittiöt suunnitellaan asiakastarpeeseen

Kenttäkeittiöt suunnitellaan asiakastarpeeseen

Teuvan Keitintehtaalla on lähes sadan vuoden kokemus kenttäkeittiöiden kehittämisestä.

Kenttäkeittiöt on suunniteltu toimimaan arktisissa olosuhteissa – käytössä mm. Suomessa, Virossa, Turkissa ja Tšekissä

Teuvan Keitintehtaan kenttäkeittiöiden erottuvuustekijät liittyvät siihen, että ne on kehitetty Suomen puolustusvoimien vaatimuksiin ja pohjoisiin olosuhteisiin.

– Arktisten olosuhteiden huomioiminen näkyy kenttäkeittiöissä esimerkiksi siten, että ne toimivat tarvittaessa puulla. Tämä on poikkeuksellista moderneille kenttäkeittiöille. Suomessa puun käyttö on järkevää, sillä polttopuuta on hyvin saatavilla ja polttopuun käyttö on edullista toisin kuin monessa muussa maassa, Teuvan Keitintehtaan toimitusjohtaja Henri Penttilä kertoo.

Kriisiaikoina yksi skenaario on se, että polttonesteiden käyttöä rajoitetaan tai polttonesteitä ei ole saatavilla. Jos kenttäkeittiö ei toimi puulla, se voi jäädä käyttämättömäksi. Käyttäjä itse voi muuttaa Teuvan Keitintehtaan kenttäkeittiön puukäyttöiseksi ilman muutostöitä.

Ruoka valmiiksi ajon aikana

Yksi Teuvan Keitintehtaan kenttäkeittiöiden erottuvuustekijä on se, että ruokaa voidaan valmistaa ajon aikana. Myös tämä on täysin uniikki ominaisuus, josta on hyötyä pohjoisissa olosuhteissa.

– Suomessa on pitkiä välimatkoja, eikä korpeen pääse lentokoneella. Ruoka voidaan laittaa alulle ja se kypsyy ajon aikana. Näin ruokaa ei tarvitse odotella, kun päästään perille.

Olennaista on myös se, että ruokaa ei pelkästään lämmitetä, vaan Teuvan Keitintehtaan kenttäkeittiöillä ruoka voidaan valmistaa alusta asti.

Varaosat helposti saatavilla

Penttilän mukaan kenttäkeittiöiden suunnittelufilosofiaan kuuluu varaosien saatavuuden takaaminen kaikissa tilanteissa. Kenttäkeittiöissä käytetään kaupallisesti saatavilla olevia komponentteja niin pitkälle kuin mahdollista. Teuvan Keitintehtaalla ei siis ole yksinoikeutta varaosiin, jos kriisi iskee.

–Ensiksikin teemme tuotteet kestämään kymmeniä vuosia, jolloin varaosia ei juuri tarvita. Toisekseen emme halua kontrolloida varaosabisnestä, vaan kriisin aikana on hyvä, että tuotteeseen käy eri valmistajien varaosat. Kaikki varaosat voi vaihtaa itse ja vianetsintä on tehty helpoksi.

Teuvan Keitintehtaan kenttäkeittiöitä on käytetty Suomessa talvi- ja jatkosodissa. Sen aikaisia, Puolustusvoimien jo hylkäämiä kenttäkeittiöitä on edelleen käytössä monilla harrastajilla ja yhdistyksillä. Tämä jos mikä on todistus siitä, että tuotteet kestävät.

Kenttäkeittiö räätälöidään käyttötarkoitukseen

Uusissa kenttäkeittiöissä panostetaan erityisesti ergonomisiin työasentoihin, jotta ruoanlaitto kenttäkeittiöllä olisi helppoa ja vaivatonta. Kenttäkeittiöiden ominaisuudet räätälöidään kuitenkin aina kyseistä käyttöä varten.

Kenttäkeittiöitä myydään ympäri maailmaa niin puolustusvoimille, avustusjärjestöille, kriisinhallintaoperaatioihin kuin erilaisille yhdistyksillekin. Tarpeet voivat vaihdella paljon. Esimerkiksi puolustusvoimilla oleellista on kenttäkeittiöiden naamiointi, kun taas ruokaa myyvät yhdistykset tai yritykset haluavat kenttäkeittiön näkyvän.

– Suomen puolustusvoimien lisäksi kenttäkeittiöitämme on käytössä mm. Viron ja Ruotsin puolustusvoimilla. Niitä on myös monilla avustusjärjestöillä, kuten Punaisella Ristillä Tšekissä, Afrikassa ja Turkin Punaisella puolikuulla.

Katso tästä kenttäkeittiömallimme ja pyydä tarjous.

Jatka lukemista

Teuvan Keitintehdas Oy on pian 100-vuotias perheyhtiö. Tärkein tuoteryhmämme on monipuoliset siirrettävät kenttäkeittiöt. Suomen puolustusvoimat on ollut yrityksen merkittävä asiakas jo 20-luvulta alkaen ja..
Kehitämme tuotantoamme investoimalla uuteen laserleikkausjärjestelmään. Olemme päättäneet kehittää tuotantoprosessiamme ja kasvattaa tuotantokapasiteettiamme mahdollistaaksemme strategiamme mukaisen kasvun ja erityisesti viennin kasvattamisen lähitulevaisuudessa. Kehityshanke pitää sisällään..
LC-Vaasa Meren kenttäkeittiö on jo 1920-luvulla valmistettu, mutta toimii edelleen moitteettomasti. Yhdistys vuokraa kenttäkeittiötä erilaisiin tapahtumiin, kuten seurakunnille, yritystapahtumiin ja autoliikkeiden myyntipäiviin. Kenttäkeittiön ansiosta..

Tarjouspyyntö