Etusivu > Takkakiukaan voi lämmittää saunan ulkopuolelta – sauna pysyy siistinä

Takkakiukaan voi lämmittää saunan ulkopuolelta – sauna pysyy siistinä

Ismo Salmisella on mökki Paraisilla Turun saaristossa, kauniissa merimaisemissa. Uusi rantasauna sijaitsee vain 12 metriä vedenrajasta, joten saunaan haluttiin erityistä tunnelmaa.

Salminen tilasi saunaansa Parra-takkakiukaan ja piippumallisen vedenlämmittimen. Takkakiuas asennettiin saunan seinän läpi niin, että tulipesän toinen luukku on terassilla. Näin saunaa voidaan lämmittää terassilta käsin, eikä puita tarvitse kantaa sisälle. Takkakiuas luo myös terassin puolelle tunnelmaa, sillä loimuavaa tulta voi seurata katetulla terassilla istuskellen.

–Valitsimme takkakiukaan ensisijaisesti siksi, että kulku saunaan on pesuhuoneen kautta. Nyt saunaa voi lämmittää ulkopuolelta, jolloin sisätilat pysyvät siisteinä, eikä viemäri tukkeudu puuroskasta. Myös saunan ja pesuhuoneen lattia pysyvät paremmassa kunnossa, kun sisällä liikutaan vain saunottaessa, Salminen kertoo.

Asennus suoraan hirsiseinään

Salmisten periaate saunamökin rakentamisessa oli selkeä.

–Kun sauna kerran rakennetaan näin upealle paikalle, päätimme tehdä siitä sellaisen, että sydän laulaa. Takkakiuas liittyy myös tähän ajatukseen. Halusimme rantasaunaan ripauksen luksusta.

Takkakiukaita valitessa Salminen kävi läpi ainakin neljän valmistajan takkakiukaat. Ongelmaksi muodostui se, että muiden valmistajien tuotteissa takkakiukaan sai asentaa vain tiiliseinään tai lasielementtiin. Tästä olisi koitunut lisäkustannuksia ja kaunista valmista hirsiseinää olisi jouduttu purkamaan. Teuvan Keitintehtaan takkakiukaan sai asennettua suoraan hirsiseinään. Kiuas ei vaatinut myöskään mitään erityisiä pohjarakenteita, ainoastaan kiukaan suoja-alustan ja suojaseinän.

Helppo asennus

Salminen tilasi takkakiukaan verkkokaupasta, mutta soitti lisäksi Teuvan Keitintehtaalle saadakseen neuvoja savuhormin jatkopalan valinnassa. Tuotteet saapuivat perille jo parin päivän kuluttua tilauksesta.

– Rakennusliike Petter & Holm Paraisilta pystytti saunamökin ja laittoi samalla kiukaan paikalleen. Heidän mukaansa kiuas oli helppo asentaa. Hirsiseinään tehtiin uuniluukun kokoinen aukko eristettyä teräksistä tunnelia varten ja kiuas liitettiin siihen.

Takkakiuas on juhlava kokonaisuus

Nyt saunassa on otettu parit koelöylyt ja kiuas vaikuttaa lupaavalta.

– Takkakiuas on oikein näyttävän näköinen ja juhlava kokonaisuus. Oikean lämmitystavan oppii jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Kiuasta kannattaa lämmittää riittävän lyhyillä puilla, koska puut pitää asettaa arinan päälle oikeaan kohtaan, sopivan matkan päähän tunnelista ja saunan lasiluukusta.

Salminen kertoo olevansa tyytyväinen takkakiukaaseen. Kun sauna saadaan kunnolla käyttöön ja terassin lasitukset valmiiksi, päästään nauttimaan tunnelmasta.

– Parra-kiukaan pitäisi kestää jopa kymmeniä vuosia, joten tavoitteena on, että kiuas kestää koko elinikäni, Salminen naurahtaa.

Katso Parra 21 Takkakiuas tästä.

Jatka lukemista

Teuvan Keitintehdas Oy on pian 100-vuotias perheyhtiö. Tärkein tuoteryhmämme on monipuoliset siirrettävät kenttäkeittiöt. Suomen puolustusvoimat on ollut yrityksen merkittävä asiakas jo 20-luvulta alkaen ja..
Kehitämme tuotantoamme investoimalla uuteen laserleikkausjärjestelmään. Olemme päättäneet kehittää tuotantoprosessiamme ja kasvattaa tuotantokapasiteettiamme mahdollistaaksemme strategiamme mukaisen kasvun ja erityisesti viennin kasvattamisen lähitulevaisuudessa. Kehityshanke pitää sisällään..
LC-Vaasa Meren kenttäkeittiö on jo 1920-luvulla valmistettu, mutta toimii edelleen moitteettomasti. Yhdistys vuokraa kenttäkeittiötä erilaisiin tapahtumiin, kuten seurakunnille, yritystapahtumiin ja autoliikkeiden myyntipäiviin. Kenttäkeittiön ansiosta..

Tarjouspyyntö